22.07.2008
KIURUVEDEN VIHREÄT NIITYT YLITTI KAIKKI ODOTUKSET!
Kiuruveden kymmenes Vihreät Niityt –iskelmätapahtuma ylitti järjestäjien
tavoitteet jokaisella sektorilla.
- Lipunmyynti kasvoi viime vuodesta yli kymmenellä prosentilla
ja kävijöitä eri tapahtumissa vieraili noin 33 000 vierasta, kertoo
tapahtumakoordinaattori Hannu Nevala tyytyväisenä.
Tänä vuonna tapahtumat oli keskitetty pääasiassa juhla-alueelle, jonka
kävijämäärä kasvoi peräti 25%. Yleisö kiitti erityisesti alueen siisteyttä, palveluiden toimivuutta ja monipuolista ohjelmistoa. Tunnelma alueella oli lämmin ja käsinkosketeltava. Esimerkiksi keskiviikon Kasevan konsertissa yleisö osoitti suosiotaan seisomaan nousten.
Iskelmälaulun SM-kilpailussa voittajaksi valikoitui Ailamari
Vehviläinen Jyväskylästä ja Markus Kokkonen Joensuusta. Voittajat
saivat palkinnoksi levytyssopimuksen Blue Magnum levy-yhtiöstä ja ohjelmamyyntisopimuksen Extra Viihde Oy:in. Tuomariston puheenjohtajaAnssi Repo Ylen TV2:ta totesi, että voittajat olivat vahvoja tulkitsijoita, jotka ovat vielä uran alussa, mutta matkalla selvästi kohti ammattiympyröitä.
22.07.2008
Vuoden 2009 tapahtuman järjestelyt aloitettu! Kunnolla ei ole "pöly" laskeutunut tämän vuoden osalta kun olemme ryhtyneet miettimään ensi vuoden ohjelmistoa, toteaa tapahtuman prjoktikoordinaattori Hannu Nevala. Suosituimpien orkesterien ja artistien osalta olemme tässä vaiheessa jo myöhässä ensi kesää ajatellen, mutta todella mielenkiintoisten esiintyjien kanssa on keskustelut aloitettu, jatkaa Nevala.
20.07.2008
Iskelmälaulun SM-kilpailun voittajat valittu! Ailamari Vehviläinen Jyväskylästä ja Markus Kokkonen Joensuusta valittiin Kiuruvedellä Iskelmälaulun SM-kilpailun voittajiksi. Tuomariston puheenjohtajan TV2:n kesäillanvalssi ohjelmien tuottaja/ohjaaja Anssi Revon mukaan kokonaistaso finaalissa oli kova. Toki molemmat voittajat joutuvat vielä kovasti tekemään töitä menestyksen eteen, toteaa Repo.
18.07.2008
Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtuman toinen päivä keräsi n. 5000 kävijää tapahtumatelttaan. Tapahtumakoordinaattori Hannu Nevala kertoo, että kävijämäärät ovat samansuuruisia kuin viimevuonna. Ravintolamyynti on kehittynyt myös myönteisesti. Hannu Nevalan mukaan yleisö on antanut todella positiivista palautetta torstain tanssi-illasta. - Vihreät Niityt Oy:n organisaatio lupaa harkita vastaavan illan järjestämistä myös vuoden 2009 tapahtumassa.
18.07.2008
Iskelmälaulun SM-kilpailun semifinaali oli kovatasoinen! Kaikenkaikkiaan semifinaalissa esiintyi n. 120 laulajaa. Tuomariston tehtävä ei ollut helppo jo laulajien määrästä johtuen. Finaalin karsintaan valittujen tiedot löytyy sivun ylälaidan Laulukilpailu linkin alta. Finaalin karsinta lauletaan pe 18.7. klo 14.00 alkaen ja finaali la 19.7. klo 18.00. Finaaleissa laulajia säestää Martti Metsäkedon orkesteri.
17.07.2008
Avajaispäivä menestys! Iskelmän Juhlaa 10-tapahtuman ensimmäisen päivän kävijämäärä oli n. 5000 vierasta. Anna Abreun konsertin jälkeen tunnelmaa rakensi Kaseva. Yhtyeen Mikko Jokelan haastattelu on nähtässä tällä sivustolla. Avajaispäivän huipennus oli Frederik, jonka esiintyntymistä seurasi lähes 2000 iskelmän ystävää.
16.07.2008
Avajaiset jättimenestys! Lähes 2000 iskelmävierasta oli todistamassa 10. iskelmäviikon avausta Kiuruvedellä. Pienet sadekuurotkaan eivät vaikuttaneet tunnelmaan. Yleisö oli iloisella mielellä liikkeellä ja tunnelma oli välillä suorastaan katossa kun Klaus Thomasson ja Sari Tamminen sanailullaan hauskuuttivat yleisöä.
16.07.2008
Tanssileirin suosio yllätti! Tanssikurssin ja leirin vetäjä Jussi Tahvanainen kertoi Kiuruvedelle saavuttuaan olevansa yllättynyt kurssien suosiosta. - Kiuruvedelle ajallessani on puhelin soinut koko ajan tasaiseen tahtiin ja ilmoittautumisia on tullut. Kysyntää edelleen riittää, vaikka kurssit alkavat jo huomenna aamulla. Kaukaisimmat kurssilaiset tulevat Ivalosta. Leiriläisille on tarjolla edullista koulumajoitusta.
16.07.2008
Iskelmälaulun SM-kilpailun semifinaalit huomenna! Koko talven ja kevään kilpailua seurannut Lasse Finska kertoo, että peruuttamisia huomiseen on tullut todella vähän. Tämän hetken tiedon mukaan semifinalisteja tulee Kiuruvedelle n. 160. Semifinaali alkaa jo aamulla klo 10.00 juhla-alueella. Jatkoon päässeet ilmoitetaan Iskelmän Juhlaa Suurtanssien lomassa torstai-illan aikana.
14.07.2008
Ensimmäiset esiintyjät saapuneet! Martti Metsäkedon orkesteri saapui maanantai iltapäivällä Kiuruvedelle. Orkesterin urakkaan kuuluu säestäminen Toivo Kärki konsertissa, jonka harjoitukset alkoivat heti maanantaina.
Martti Metsäkedon orkesteri säestää Toivo Kärki konsertin lisäksi Iskelmälaulun SM-kilpailun finaalit pe 18.7. ja la 19.7.
Martti Metsäketo laulaa myös Four Cats
13.07.2008
Volvo ja Vihreät Niityt Oy yhteistyöhön! Avain Vaunu Oy:n kanssa tehty sopimus on tuonut tapahtuman käyttöön Volvo V 70 farmariauton, jota käytetään viikon aikana artistien ja vieraiden kuljettamiseen. Volvo toimii myös Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtuman mainosautona.
13.07.2008
Iskelmälaulun SM-kilpailu järjestetään Kiuruvedellä suunnitellulla tavalla kaikesta julkisuudessa velloneesta keskustelusta huolimatta. Extra Viihde Oy:n tuottaja ja artistivastaava Kalevi Puonti kertoo, että medioissa olleet asiat eivät millään tavalla vaikuta Kiuruveden finaaleihin. Extra Viihde Oy on järjestänyt iskelmän SM-kilpailut viimeksi vuonna 1999.
10.07.2008
TANSSIBUSSI IISALMESTA! Yleisön toivomuksesta Vihreät Niityt Oy järjestää bussikuljetuksen Iisalmesta juhla-alueelle 16. - 19.7. Bussi lähtee Iisalmen matkahuollosta ja ajaa Runnin Kylpylän kautta juhla-alueelle. Paluu samaa reittiä aikataulun mukaan.
Tanssibussin aikataulut löydät tämän sivun vasemman laidan "laatikosta" Tanssibussi otsakkeen alta.
09.07.2008
Erkki Räsänen laulaa kupletteja! Erkki Räsänen on jo pidempään haaveillut levyttävänsä kupletteja. Nyt tämä haave toteutuu ja levyn kappaleita on kuultavissa Kiuruvedellä la 19.7. klo 11.00 alkavassa konsertissa. "Kuplettikonnan" konsertissa kuullaan mm. Matti Jurvan sävellys Toimehen me tullaan, Veikko Lavin tunnetuksi tekemä Silakka apajalla sekä Räsäsen itse sanoittamia ja säveltämiä kupletteja. Erkki Räsänen kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 2001.
09.07.2008
Laila Kinnusen jalanjäljillä! Lailan tytär, Milana, levytti pitkän empisen jälkeen äitinsä tunnetuksi tekemiä kappaleita. Levy ilmestyi maaliskuussa. Kiuruveden esiintymistä Milana kuvaa, että kyseessä on enemmänkin konsertti kuin lavaesiintyminen. Yleisöllä on toki mahdollisuus tanssia, mutta esiintyminen on toteutettu enemmänkin konserttimuotoisesti. Monet Laila Kinnusen muusikko aikalaiset ovat hämmänstyneinä todenneet miten tytär fraseeraa ilmiömäisesti äitinsä tavoin. "Muistojemme Laila Kinnunen" -konsertti la 19.7. klo 20.00.
07.07.2008
Iskelmälaulun SM-kilpailun karsinnat ohi! Lähes 600 laulajaa osallistui karsintoihin kevään aikana. Semifinaaliin on valikoitunut suuri joukko jo tangokisoissa menestyneitä tangoprinssejä ja prinsessoja sekä Tangomarkkinoiden finalisteja. Semifinalisteista löytyy myös Toivo Kärki ja Lavatähti -kilpailujen mitalisteja.
Kilpailun mies- ja naisvoittajalle on luvassa maineen ja kunnian lisäksi levytyssopimus Blue Magnum Oy:n kanssa. Lisäksi Suomen vanhimpiin kuuluva ohjelmatoimisto ottaa voittajat siipiensä suojaan. Voittajat siis pääsevät samaan talliin Janne Raappanan ja Taikakuun, Susanna Heikin, Eino Grönin, Saija Tuupasen ja monen muun tähtiartistin kanssa.
07.07.2008
Viikateniiton haastekisa! Lions Club Kiuruvesi/Niva järjestää tänäkin vuonna leikkimielisen mutta vakavahenkisen viikateniiton haastakilpailun jossa on omat sarjat joukkueille ja yksilösuorituksille. Kilpailu pidetään ABC-liikenneaseman risteyksessä olevalla pellolla to 17.7. klo 14.00 alkaen. Kisan palkintojen jako on Kiuruveden torilla klo 17.00.
03.07.2008
Muistojen kultaamia säveliä! Perjantaina 18.7. kuullaan 30- ja 40-luvun toiveiskelmiä "Muistojen kultaamat sävelet" -konsertissa. Konsertissa esitetään kyseisiltä vuosikymmeniltä lukuisia klassikkosävelmiä kuten Tulipunaruusut, Heili Karjalasta, Elämää juoksuhaudoissa sekä Äänisen aallot. Konsertin esiintyjäkaartissa yläsavolaisuus on hyvin vahvasti edustettuina. Iisalmelainen Risto Nissinen sekä kiuruvetinen Ake Pääkkö ovat kokeneita keikkailevia laulajia. Hiljattain iisalmelaistunut Veijo Muranen toimii solististen osuuksiensa lisäksi konsertin juontajana. Tamperelainen Mia Leivo on nimitetty iisalmelaisten omaksi "ottotytöksi" lukuisten Ylä-Savossa tekemiensä tanssikeikkojen ja konserttien johdosta. Toonika-orkesterin soittajat ovat yläsavolaiselle yleisölle tuttuja. Konsertin kapellimestarina toimii iisalmelaislähtöinen Pekka Juntunen (harmonikka). Koskettimia ja niin ikään harmonikkaa soittaa kiuruvetinen Raimo Jokisalmi. Kitaristi Raimo Korhonen, basisti Juha Lappalainen ja rumpali Heikki Ahonen ovat Iisalmen omia poikia.
03.07.2008
SUOMEN HALUTUIN! Kiuruvedellä pe 18.7. esiintyvä Jean S on ehdottomasti halutuin bilebändi. Projektikoordinaattori Hannu Nevalan mukaan bändin saaminen Kiuruvedelle oli onnenpotku. -Alunperin olimme sopineet keikan keskiviikolle 16.7. Bändille tuli kuitenkin keväällä muutos kalenteriin ja Antti Paavilainen tiedusteli haluaisimmeko vaihtaa keikkapäivää perjantaille. Tuota asiaa ei tarvinnut kauaa miettiä, toteaa Nevala. Jean S on ollut yksi toivotuimmista esiintyjistä tapahtumaan.
02.07.2008
vihreatniityt.net sivusto kiinnostaa! Tapahtuman nettisivuston kävijämäärät ovat kasvaneet n. 30 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kesä- ja heinäkuussa kasvua on ollut 30 % ja toukokuussakin reilut 20 %, kertoo tapahtuman koordinaattori Hannu Nevala. Kasvaneet kävijämäärät kertoo että Kiuruveden Iskelmäviikko kiinnostaa ja tietoa tapahtumasta haetaan kasvavissa määrin netin kautta.
02.07.2008
Lavatanssien tunnelmaa! Iskelmän juhlaa -tapahtumassa on tänä vuonna haluttu panostaa aikaisempaa enemmän lavatansseihin. Siksi Puistorinteen lavalle on valittu esiintyjät joiden ohjelmisto tarjoaa täsmälääkettä tanssivarpaan kutinaan. Tomi Markkola, Saija Tuupanen, Juha Vartiainen sekä Mia Leivo niminä kertovat, että pe 18.7. ja la 19.7. Puistorinteeltä löytyy oikeaa lavatanssitunnelmaa.
01.07.2008
Iskelmälaulun SM kilpailussa vielä muutama karsinta jäljellä! Heinäkuussa lauletaan viimeiset Iskelmälaulun SM-kilpailun karsinnat. Osakilpailuja on 3.7. Kuusamossa, 4.7. Kiuruvedellä ja Joensuussa sekä 5.7. Kärsämäellä. Torstain 17.7. semifinaalivaiheeseen kutsun saa n. 150 laulajaa, joten ilmoittautuminen alkaa juhla-alueella jo aamulla 09.00. Semifinaalin ensimmäiset laulut kajahtaa klo 10.00. Pääsylippu semeihin on 5 euroa.
01.07.2008
Stailausta ja meikkausta tarjolla laulukilpailuun osallistuville! Parturi-Kampaamo, kauneushoitola Valentino tarjoaa laulukilpailuun osallistuville kampaus, meikkaus ja stailaus palvelua semifinaalista alkaen. Laulajille jaetaan ilmoittautumisen yhteydessä Marcon yhteystiedot, josta voi palvelun varata. Hän myös päivystää kilpailun aikana juhla-alueella.
01.07.2008
Tanssikursseilla vielä tilaa! Tanssikurssien aikataulut ja ohjelmat löytyy OHJELMA välilehden alta. Sivun vasemmassa reunassa olevien otsikoiden kautta saat lisätietoa. Opettajina kurssilla toimii mm. TV:stä tutut Antti Kaikkosen pari Satu ”Sutu” Markkanen ja Merja Larivaaran pari Janne Talasma
30.06.2008
Ennakkolippujen myynnissä hurja kasvu! Vihreät Niityt Oy:n hallituksen pj Hannu Niskanen on syystäkin tyytyväinen. - Viime vuoteen verrattuna ennakkolippuja on myyty lähes kaksi kertaa enemmän. Ehdottomasti eniten kysyntää on Iskelmäpasseille jotka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin iskelmäviikon tapahtumiin juhla-alueelle sekä Puistorinteen lavatansseihin. Ennakkomyynti päättyy tämän viikon perjantaina.
30.06.2008
Iskelmän juhlaa -lehti ilmestyy! Tällä viikolla jaetaan peräti 60 000 talouteen uusi laajalevikkinen "Ilmiö" lehti, joka sisältää myös Iskelmän juhlaa -julkaisun. Julkaisu pitää sisällään kaiken tarpeellisen tiedon tapahtumasta, aikatauluista sekä ostospaikoista. Lehdessä on myös kilpailu, jossa palkintona kaksi Iskelmäpassia! Lehti jaetaan mm. seuraaville paikkakunnille: Nivala, Haapavesi, Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäntä, Viitasaari, Pihtipudas, Keitele, Pielavesi, Iisalmi ja Kiuruvesi.
27.06.2008
Sari Tamminen innolla Kiuruvedelle! Tapahtuman toisena juontajana toimivalle Sarille Savo on tuttua seutua. - olen ollut useissa alueen tapahtumissa juontamassa vuosien aikana, mm Eukonkannossa Sonkajärvellä. Sari odottaa innolla ja mielenkiinnolla Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtumaa. -olemme Klaus Thomassonin kanssa olleet monissa tapahtumissa juontamassa yhdessä. Siitäkin syystä Kiuruvedelle on helppo tulla, sari toteaa.
25.06.2008
Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry vierailee Kiuruvedellä 18. - 19.7! SHK:n yksi toiminnan tarkoitus on olla yhdyssiteenä niiden Suomessa toimivien yhdistysten ja urheiluseurojen välillä jotka järjestävät huvitilaisuuksia. Samalla liitto edistää ja tukee jäsentensä toimintaa neuvoin ja ohjein tilaisuuksien järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä. Kiuruvedellä yhdistys esittelee oman toimintansa lisäksi jäsenistönsä huvipaikkoja. Lisätietoja löytyy www.shkweb.fi
25.06.2008
MTV3 mainonta alkoi! Vihreät Niityt oy näkyy nyt myös maikkarilla. Kampanjan aikana tavoitellaan lähes miljoonaa kontaktia, kertoo projektikoordinaattori Hannu Nevala. Mediakenttä on nykyään niin pirstaloitunut, että kohdeyleisöä ei tavoiteta enää yhdellä välineellä vaan panostukset on hajautettava. Siksipä myös Vihreät Niityt Oy käyttää useita eri medioita viestin välittämiseen, jatkaa Nevala
Tapahtumaa markkinoidaan useiden eri medioiden kautta
24.06.2008
Eija Merilä kirkkonkonsertissa! Kiuruvedellä juhlivan Four Catsin tapaan Eija Meriläkin oli mukana vuoden 1965 menestyksekkäässä Lumilinna -komediassa. Yksi tunnetuimmista Eija Merilä hiteistä on Lynn Andersonin Rose Garden (luvannut en ruusutarhaa). Nykyään hän on yksi tunnetuimmista hengellisen musiikin artisteista Suomessa. Hänen lisäkseen kirkkokonsertissa pe 18.7. esiintyvät Virpi Piippo ja Tuija Mäensivu.
23.06.2008
Tapahtuma banderollit paikoilleen! Lähestyvä iskelmän suurjuhla alkaa näkyä myös kaupunkikuvassa. Pääkadun valopylväisiin on ripustettu tapahtuman mainoslakanat, jotka alkavat nostattaa Juhlatunnelmaa. Tapahtumaviikon aikana kadut ja liikkeet täyttyvät iskelmävieraista ja esimerkiksi Kiuruveden tori tulee olemaan vilkas kohtaamispaikka. Torstaina 17.7. Vihreät Niityt Oy ja KiuruNaiset järjestävät Iskelmällisen iltatorin alkaen klo 16.00. Ohjelmassa on mm. sketsejä ja yllätysvieraita. Musiikista vastaa kiuruvetinen Duo Bardi.
23.06.2008
Viikateniiton haastekisa 17.7.! Lions Club Kiuruvesi/Niva järjestää perinteeksi muodostuneet viikateniiton haastekisan ns. Puolakan pellolla, ABC-liikenneaseman risteyksessä. Kilpailu on herättänyt kiinnostusta laajalti ja tänäkin vuonna odotetaan satapäistä yleisöä seuraamaan tapahtumaa. Kilpailun alkamisajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Liikenneasema tarjoaa hyvät pysäköintialueet kisaa seuraamaan tuleville.
22.06.2008
TUHTI TIETOPAKETTI ilmestyy kesä/heinäkuun vaihteessa! Tapahtumalehti on työn alla ja julkaistaan viikon kuluttua. Laaja levikkinen julkaisu sisältää paljon tärkeää tietoa tapahtumasta ja kiuruvetisistä palveluista. Festivaalin yhteydessä järjestetään useita oheistapahtumia joista tullaan tiedottamaan keskiviikkona enemmän, kertoo tapahtumakoordinaattori Hannu Nevala.
22.06.2008
Lisää henkilökuntaa Iskelmätoimistoon! – Olemme saaneet lisää henkilökuntaa palvelemaan karavaanareita sekä niitä vieraita jotka etsivät majoitusta tapahtuma-ajaksi. Tiina Karhun mukaan majoituspaikkojen tiedustelu on vilkkainta juuri juhannuksen jälkeen. –siksi kannattaisikin olla asialla mahdollisimman nopeasti, koska parhaat paikat menee aina nopeimmin.
18.06.2008
Ennakkolippujen kauppa vilkasta! Tapahtumapassit kiinnostavat eniten, toteaa Iskelmätoimistolta Tiina Karhu. - toki yksittäisiä päivä- ja iltalippuja myydään, mutta ehdottomasti eniten menee passeja. Ennakkomyynti etenee viimevuoden tapaan ja jos kaikki menee kuten aikaisempina vuosina niin juhannuksen jälkeinen viikko on vilkkain. Kiuruveden Iskelmätapahtumaan on vuosittain myyty n. 30 000 konserttilippua.
18.06.2008
Iskelmalaulun SM-kisoissa miesten ja naisten sarja! Lukuisten kyselyiden vuoksi järjestäjät ovat päättäneet, että Iskelmälaulun SM-kisoissa palkitaan sekä miesten, että naisten sarjan voittajat. Kumpikin voittaja saa palkinnoksi levytyssopimuksen Blue Magnum Oy:n kanssa ja mahdollisuuden keikkamyyntiin Extra Viihde Oy:n tähtitallissa.
15.06.2008
Juhlan tunnelmaa! Vihreät Niityt Oy on tehnyt merkittäviä panostuksia tapahtuma-alueen visuaalisuuteen tänä vuonna. Tapahtumateltan tunnelmavalaistus sekä päälavan huipputason äänentoisto ja valaistus, muodostavat elämyksellisen kokonaisuuden. Päälavan sivustoilla olevat isot näyttöpinnat toimivat kuin televisio, jonka kautta lavan tapahtumia on helppo seurata. Myös ravintola-alueelle sijoitetaan useita plasmanäyttöjä.
15.06.2008
Kaseva kiinnostaa! Beatles tyylinen stemmalaulu sekä melodinen musiikki ovat tunnusmerkkejä tälle 1970-luvun puolivälissä suurinta suosiotaan nauttineelle yhtyeelle. Alkuperäisestä koonpanosta puuttuu ainoastaan vuonna 1989 edesmennyt Asko Raivio. Uransa aikana yhtye on tehnyt kolme täyspitkää levyä ja julkaissut kaksi kokoelmaa. Mari, Striptease-nainen, Tyhjää..... siinä muutamia joita yleisö kaipaa kuulevansa Kiuruvedellä ke 16.7.
14.06.2008
1 kk aikaa avajaisiin! Kuukauden, kuluttua 16.7. klo 12.00 vietetään kymmennen kerran iskelmätapahtuman avajaisia Kiuruvedellä. Perinteiseen tyyliin avajaistapahtuma on ohjelmistoltaan monipuolinen, eikä siihen peritä pääsymaksua. Avajaisista on muodostunut kaiken kansan tapahtuma, jossa yleisöä on tuhansia. Juhlan kunniaksi Vihreät Niityt Oy tarjoaa ilmaiskonserttina Viihdeorkesteri Kilimun ja useiden vierailevien solistien esiintymisen. Ennen konserttia esiintyy mm. Juha Vartiainen, Virpi Piippo ja Teemu Lehtola.
12.06.2008
Iskemälälaulun SM-kilpailu kovatasoinen! Vihreät Niityt Oy:lle karsintoja koko kevään seurannut Lasse Finska kertoo että Kiuruvedellä Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtumassa järjestettävä SM-kilpailu on todella kovatasoinen. Torstain (17.7.) semifinaaliin on kutsuttu lähes 150 laulajaa ympäri Suomen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan semifinaaliin haettiin n. 60 laulajaa, mutta tason kovuuden takia laulajia on reilut puolet enemmän, raportoi Lasse Finska. Finaalin karsinta lauletaan Kiuruvedellä pe 18.7. ja finaali 19.7. Voittajalle on luvassa levytysmahdollisuus Blue Magnum levymerkin suojissa sekä keikkamyyntisopimus Extraviihteen tähtiartistien joukossa.
12.06.2008
Ilmoittaudu tanssikurssille! Kursseille ja leireille ilmoittautuminen jatkuu vilkkaana. Klikkaamalla OHJELMA painiketta valikosta saat tarkat tiedot ajankohdasta sekä opetettavista tanssilajeista. Kouluttajina mm. Tanssii Tähtien kanssa Antti Kaikkosen parina tanssinut Satu ”Sutu” Markkanen ja Merja Larivaaran pari Janne Talasma. Kurssin vastuullinen kouluttaja on Juhani "Jussi" Tahvanainen.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: tanssileiri(at)suomi24.fi, tai Jussi Tahvanainen 0400 - 883 140.
10.06.2008
Iskelmätoimisto on avattu! Tapahtuma toimisto on avoinna arkisin klo 10.00 - 17.00 välisenä aikana ja palvelee Kiuruveden ABC-liikenneaseman yhteydessä. Toimiston henkilökunnan määrä lisääntyy tapahtuman lähestyessä. Tiina Karhu vastaa tällä hetkellä yksin toiminnoista, mutta kesäkuun aikana lisä henkilöitä tulee hoitamaan mm. majoituksia ja caravan tiedusteluaja. Toimiston puh. 017 - 820 7130. Sähköpostilla toimisto(at)vihreatniityt.net
10.06.2008
Four Cats juhlii Kiuruvedellä! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta tämän kaikkien aikojen suomalaisen lauluyhtyeen perustamisesta. Yhtye keikkaili satunnaisesti mm. opiskelijatapahtumissa varsin menestyksekkäästi. Suurelle yleisölle "kissat" olivat kuitenkin tuntemattomia. Vuonna 1960 yhtye teki ensilevyn, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vuotta myöhemmin Jaakko Salon avustuksella. Tuolloin ilmestyi Brita Koivusen kanssa levytetty Saku Sammakko.
Alkuperäisestä Four Cats kokoonpanosta mukana on Pentti Lasanen. Lisätietoja: www.penttilasanen.com
10.06.2008
Kesäillan valssi Tuusniemellä! TV2:n kesäillan valssi taltioidaan ke 11.6. Viihdekeskus Hojo Hojossa. Televisiosta tanssit on katsottavissa pe 11.7. Kesäillan valssi tunnelmiin pääsee myös Iskelmän juhlaa 10 vuotta -tapahtumassa Kiuruvedellä to 17.7. kun kaiken kansan suurtansseissa esiintyy Pekkaniskan Poikien ja Marita Taavitsaisen lisäksi Kesäillan valssi ohjelmista tuttu orkesteri, Helmenkalastajat. Suurtanssit Kiuruvedellä juontaa Sari Tamminen - ihan kuin tv:ssä:)
08.06.2008
Majoitustiloja kaivataan lisää! Vihreät Niityt Oy tarvitsee lisää yksityismajoitusta tapahtumavieraille Kiuruvedeltä ja sen lähialueilta.
Majoitustarjouksia voi lähettää osoitteeseen majoitus(at)vihreatniityt.net tai puhelimella 017 - 820 7130. Majoitustilaksi kelpaavat niin yksiöt, kaksiot, mökit, kuin yksittäiset huoneetkin.
08.06.2008
Savolaista huumoria tarjolla! Iskelmän juhlaa 10 vuotta -tapahtumassa on tänäkin vuonna sijaa savolaiselle huumorille. Perjantaina 18.7. päälavan valtaa kansanmussiikkiyhtye Mahottomat. Soittimina on mm. kalakattila ja lusikat, imurin letku sekä pyykkilauta. Yhtyeen repertuariin kuuluu musiikkia mm. Jaakko Tepolta ja Esa Pakariselta. Musiikin lomassa viihdyttävät Lutjunperän Amalia sekä Maikki. Molemmat ovat murteellapuhumisen suomenmestareita.
06.06.2008
Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtuma on laajalti esillä kaupallisten radioiden taajuuksilla joilla soi kotimainen iskelmä. Viikonloppuna alkaa mainonta pyöriä Oikean Aseman (Iisalmi, Kuopio, Varkaus) sekä Radio Kajauksen (mm. Kajaani, Kuusamo, Sotkamo, Kuhmo) taajuuksilla. Kesä- heinäkuun aikana radioissa on myös kuuntelijakilpailuja joissa palkintoina lippuja Kiuruveden tapahtumaan. Radio Pookissa (mm. Oulu, Raahe, Ylivieska, Kokkola)tapahtuma mainonta alkaa maanantaina 9.6. Pysy näiden radioiden taajuuksilla!
06.06.2008
Tapahtuman käsiohjelmat painossa! Paljon tiedusteltu käsiohjelma meni painoon pe 6.6. Viivästymisen syy oli muuttuneet ohjelmat. Nyt esitteestä tulee monipuolisempi ja se antaa tarkemmin tietoa Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtuman esiintyjistä ja aikatauluista. Käsiohjelma tulee myös tälle sivustolle, josta sen voit ladata ja tulostaa itselle.
05.06.2008
Erkki Räsänen julkaisee levyn! Vuoden 2001 tangokuningas Erkki Räsänen julkaisee kuplettilevyn Kiuruvedellä la 19.7. klo 11.00 - 16.00 järjestettävässä päivätapahtumassa. Levynjulkaisun lisäksi Räsänen pitää myös tunnin mittaisen konsertin levyn teeman mukaisesti. Erkki Räsänen tunnetaan ilmeikkäänä esiintyjänä joka sopii kuplettiteemaan.
05.06.2008
Maalaismarkkinat la 19.7. Juhla-alueen pääportin välittömässä läheisyydessä järjestetään Maalaismarkkinat lauantaina 19.7. klo 10.00 - 17.00 välisenä aikana. Tarjolla tulee olemaan runsaasti mm. maalaisleivonnaisia, käsitöitä ja vihanneksia. Myyntipaikkoja voi tiedustella Iskelmätoimistolta 017 - 820 7130 tai toimisto@vihreatniityt.net
04.06.2008
Frederik keskiviikolle! Frederikin esiintyminen on siirretty keskiviikko illalle. Muutos aiheutui Dingon peruttua keikkansa. "Reetu" esiintyy illan viimeisenä eli noin klo 23.00 alkaen.
04.06.2008
Juhlatansseihin lisää esiintyjiä! Marita Taavitsainen on uusin kiinnitys Iskelmän Juhlaa 10-vuotta tapahtumaan. Marita esiintyy Iskelmän juhlaa Suurtanseissa torstaina 17.7. ja on loistava lisäys muuten miesvoittoiseen esiintyjäkaartiin. Suurtansseissa esiintyy Taavitsaisen lisäksi tanssikansan suosikki Pekkaniskan Pojat sekä Viihdyttäjä 2008 orkesteri Helmenkalastajat joka kiertää koko kesän TV2:n kesäillan valssi ohjelmien ns. talon bändinä.
31.05.2008
Juhani Tahvanainen vastaa tanssileiristä ja -kursseista. Iskelmän Juhlaa 10 vuotta tapahtuman tanssileirin ja -kurssien opettajat ovat kansallista huipputasoa. Diplomitanssinopettaja ja vuoden tanssinopettajaksi valittu Juhani Tahvanainen toimii leirin ja kurssien organisaattorina. Hänen mukaan opettajiksi on tulossa myös TV:stä tuttuja tanssinopettajia. Lisätietoja: juhani.tahvanainen@netti.fi.
30.05.2008
Kiuruvesilehti etsii kesäbiisiä. Paikallislehti järjestää lukijaäänestyksen jolla etsitään vuoden 2008 kesäbiisiä. Kesällä ilmestyvissä Kiuruvesilehdissä on äänestyslippuja sekä ehdotuksia kappaleista. Palauttamalla lipukkeen lehden konttoriin osallistuu myös hyvien palkintojen arvontaan. Lukijoiden mieleinen kesäbiisi esitetetään Iskelmän Juhlaa 10 vuotta tapahtuman päätöspäivänä 20.7.2008. Kappaleen laulaa Kati Hyvönen.
30.05.2008
Iskelmäpassien myynti vilkasta. Sähköisen lipunmyynnin alettua on lippujen ja passien myynti alkanut vilkkaasti. Projektikoordinaattori Hannu Nevalan mukaan pe ja la lippujen lisäksi iskelmäpassit kiinnostavat. Passi on helpoin vaihtoehto nauttia tapahtuman eri teemaisista tapahtumista. Passi oikeuttaa myös tunnelmallisten lavatanssien sisäänpääsyyn perjantaina ja lauantaina.
29.05.2008
Yleisöltä paljon vinkkejä! www.vihreatniityt.net sivustolla käyneet ovat jättäneet kymmeniä ehdotuksia vaihtoehdoista Dingon peruuntuneen esityksen tilalle. Yleisön suursuosikkeja olivat Yölintu ja Agents. Valitettavasti molemmat mahdottomia saatavia näin lyhyellä aikajänteellä. Haja-ääniä saivat myös Tarja Lunnas, Sig sekä Mamba. Lisää esiintyjä vinkkejä voit lähettää toimisto@vihreatniityt.net.
28.05.2008
Dingo perui keikkansa! Vuonna 1982 perustettu yhtye perui keikkansa Kiuruvedellä. Vihreät Niityt Oy:n organisaatio etsii korvaavaa esiintyjää keskiviikko (16.7.) illalle. Projektikoordinaattori Hannu Nevalan mukaan keikan peruuntuminen on valitettavaa, mutta lupaa että töitä tehdään että bändin tilalle saadaan keskiviikon teemaan sopiva esiintyjä. Myös yleisö voi asiaan vaikuttaa. Omia ideoita voit lähettää sähköpostilla toimisto@vihreatniityt.net.
28.05.2008
Iskelmälaulun SM-kilpailu kovatasoinen! Osakilpailut ovat kiertäneet jo kymmenillä paikkakunnilla valiten laulajia Kiuruvedellä järjestettävään semifinaaliin to 17.7.2008. Vihreät Niityt Oy:lle kilpailua seuraava Lasse Finska kertoo, että Iskelmälaulun SM-kilpailun voitosta tullaan käymään todella kova mittelö, sillä karsinnoista on valittu myös suurelle yleisölle tuttuja laulajia jatkoon. Vielä ehtii osallistua kilpailuun mukaan. Lisätietoja www.extraviihde.fi
27.05.2008
Klaus Thomasson ja Sari Tamminen juontavat Iskelmän Juhlaa 10 vuotta -tapahtuman. Vihreät Niityt Oy:n tuottaman tapahtuman juontajat edustavat sopivassa määrin kokemusta ja tuoreutta. TV2:n kesäillan Valssi ohjelmien pitkäaikainen juontaja Sari Tamminen vierailee tapahtumassa ensimmäistä kertaa, Klaus Thomassonille tuleva kesä on Kiuruvedellä kahdeksas.
27.05.2008
Tanssileiri ja -kurssi toteutuu tänäkin vuonna!! Paljon toivottua tanssinopetusta annetaan vasta-alkajille sekä kokeneimmillekin tanssijoille Kiuruvedellä, Iskelmän Juhlaa 10 vuotta tapahtuman yhteydessä 16. - 20.7. Kurssittajina suomen eturivin tanssinopettajat. Seuraa sivustoa. Julkaisemme lähiaikoina tarkemmat tiedot.
26.05.2008
Vihreät Niityt Oy julkistaa tapahtuman juontajat ti 27.5.
26.05.2008
Viihdyttäjä 2008 finaalin voittaja Kiuruvedelle. Viking Amorellalla huhtikuussa pidetyn Viihdyttäjä 2008 kilpailun voittanut Helmenkalastajat tanssittaa toisena orkesterina Iskelmän Juhlaa -tapahtuman Suurtansseissa Kiuruvedellä to 17.7.2008. Voittonsa ansiosta yhtye sai kiinnityksen TV2:n Kesäillanvalssi ohjelmien vakio orkesteriksi. Kesäillan valssi pe 30.5. klo 21.00 ja uusinta lauantaina.
16.05.2008
Ennakkolipunmyynti avattu. Tapahtumalippuja ja passeja voi varata ennakkoon sivujemme lipunmyyntiosiosta. Hyödynnä ennakkotilaajan etu ja varaa paikkasi kesän kuumimpaan iskelmätapahtumaan. Pääset varaamaan lippuja tästä.
05.05.2008
Majoitustiloja voi ilmoittaa toimistolle. Tapahtuman järjestäjälle voi tarjota majoitustilaa Kiuruvedeltä ja sen
lähialueilta. Majoitustarjouksia voi lähettää osoitteeseen
majoitus(at)vihreatniityt.net tai puhelimella 0400 517 429. Majoitustilaksi kelpaavat niin yksiöt, kaksiot, mökit, lämpimät ulkovarastot kuin yksittäiset huoneetkin.
28.04.2008
Laulukilpailun alkukilpailut alkoivat. Iskelmälaulun alkukarsinnat pyörähtivät vauhdilla käyntiin.
Alkukilpailuita on tähän mennessä kisattu Espoossa, Nokialla, Ypäjällä ja Kuopiossa.
Katso sivultamme alkukarsintapaikat ja ota osaa kisaan.
15.04.2008
Vuoden 2008 ohjelmisto julkaistu. Tänä vuonna juhlitaan! Juhlan kunniaksi tarjoamme tapahtumakävijöille loisteliaan kattauksen suomiviihteen ykkösesiintyjiä. Mukana ovat mm. Kaseva, Jean S, Toivo Kärki -juhlakonsertti, Four Cats, Dingo sekä Frederik. Katso ohjelmisto kokonaisuudessaan tästä.
25.03.2008
Iskelmälaulun alkukarsinnat lähestyvät. Ensimmäisenä alkukilpailuvuorossa on Espoon Hotelli Korpilampi.Katso muut alkukilpailupaikat sivuiltamme tai kilpailua järjestävän Extraviihteen sivuilta osoitteesta www.extraviihde.fi.